Kartta - Tomigusuku (Tomigusuku-shi)

Tomigusuku (Tomigusuku-shi)
Tomigusuku on Japanin kaupunki Okinawan saarella Okinawan prefektuurissa. Se sijaitsee Okinawan eteläosassa aivan prefektuurin pääkaupungin Nahan eteläpuolella ja liittyy kiinteästi Nahan suurkaupunkialueeseen. Tomigusukussa on 64 811 asukasta (syyskuussa 2019) ja sen pinta-ala on 19,19 neliökilometriä.

Tomigusuku oli alun perin yksi Okinawan historiallisista hallinnollisista yksiköistä (magiri), myöhemmin 1900-luvun alkupuolella siitä tehtiin kyläkunta osana Japanin kunnallishallintoa. Sen jälkeen kun Ryūkyūsaaret palautettiin Japanille 1970-luvun alussa Yhdysvaltojen miehityskauden jälkeen, paikkakunnan väkiluku on kasvanut voimakkaasti Nahan läheisyyden ansiosta. Tomigusukusta ehtikin tulla yksi maan väkiluvultaan suurimmista kyläkunnista, ennen kuin sille myönnettiin kaupunkioikeudet vuonna 2002. Perinteinen elinkeino oli maatalous, ennen toista maailmansotaa sokeriruo’on ja sodan jälkeen lehtivihannesten viljely. Nykyään niiden lisäksi harjoitetaan hedelmien, kuten mangon, ja vihannesten kasvihuoneviljelyä.

Kaupungistumisesta huolimatta Tomigusukun ja Nahan rajalla kahden joen yhtymäkohdassa sijaitsee Manjärven kosteikkoalue, joka toimii 70 muuttolintulajin levähdyspaikkana. Yksi niistä on uhanalainen pikkukapustahaikara. Kaupungin muihin nähtävyyksiin kuuluu entinen keisarillisen Japanin laivaston maanalainen päämaja.

 
Kartta - Tomigusuku (Tomigusuku-shi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Tomigusuku
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Tomigusuku
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Tomigusuku
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Tomigusuku
OpenStreetMap
Kartta - Tomigusuku - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Tomigusuku - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Tomigusuku - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Tomigusuku - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Tomigusuku - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Tomigusuku - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Tomigusuku - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Tomigusuku - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Tomigusuku - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Tomigusuku - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu
Japani ( tai Nippon, virallisesti 日本国, Nihon koku tai Nippon koku) on saarivaltio Tyynessämeressä Itä-Aasiassa. Se sijaitsee Kiinan, Korean niemimaan ja Venäjän itäpuolella, ulottuen pohjoisesta Ohotanmereltä etelään Itä-Kiinan merelle. Maan nimen muodostavat kirjoitusmerkit tarkoittavat ”auringon juurta” tai ”auringon lähdettä”, minkä vuoksi Japania kutsutaan joskus ”nousevan auringon maaksi”. Japanin pääkaupunki ja suurin asutuskeskus on Tokio.

Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
JPY Japanin jeni (Japanese yen) ¥ 0
ISO Kieli
JA Japanin kieli (Japanese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...